Teki taas mieli kirjoittaa. Ei mulla juuri nyt ole mitään erityistä mielessä, mutta silti teki mieli luoda alusta mahdollisuus päästää omat ajatuksensa taas bittiavaruuteen.
Alan pikkuhiljaa kyllästyä asumaan yksin. Hassua miten ihminen tottuu toisiin ihmisiin. Minulle tärkeä ihminen on ollut osa päivärutiinejani G-talkin muodossa vasta reilun kuukauden, mutta nyt jo tuntuu oudolta viettää päivä ilman jo niin jokapäiväiseksi muodostunutta keskustelua, hellittelyä ja päivän purkamista toiselle.
Kun toinen on tärkeä, on hän koko ajan arjessa mukana. Tämänhetkinen rakkauteni ei juuri nyt sisällä fyysistä kosketusta, vaan arjen jakamista sanojen kautta, kokemusten ja niistä syntyvien havaintojen ja reaktioden avulla toiseen tutustumista. Hassua miten nopeasti päädyin tilaan, jossa monet arjen sattumukset saavat lihansa luiden ympärille vasta kun pääsen jakamaan ne Minulle tärkeän ihmisen kanssa. Minun rakkauteni on läsnäoloa, vaikka olisikin kaukana. Minun rakkauteni on osallistumista ilman omistusoikeuksia.
Minun rakkauteni on liian kaunista ollakseen realistista.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment